Rapeat hanhenkoivet

4 hengelle
4-6 hanhenkoipea (tai 8-12 broilerinkoipea)
paistamiseen Eldorado margariinia ja rapsi- tai oliiviöljyä

Marinadi
1 valkosipulinkynsi

2 dl rapsi- tai oliiviöljyä

3 rkl Eldorado sitruunamehua

1 rkl juoksevaa hunajaa

1 dl tuoreita yrttejä hienonnettuna, esim. timjamia, lehtipersiljaa ja rosmariinia
suolaa
mustapippuria myllystä
Mustaherukkakastike

n. 6 dl hanhen paistolientä ja/tai lihalientä
2 dl ruokakermaa
n. 1 rkl Eldorado mustaherukkahilloa
maissitärkkelystä tai perunajauhoja
suolaa
mustapippuria myllystä
Pippurinen perunamuusi 4 hengelle
1 pss perunamuusijauhetta
ruokakermaa, vettä, maitoa tai lihalientä
2 rkl Eldorado oliiviöljyä
3 rkl pippurista tuorejuustoa
suolaa
valkopippuria
myllystä

Tee marinadi. Kuori ja puolita valkosipuli. Sekoita kaikki marinadiaineet keskenään kulhossa ja nosta koivet marinadiin. Anna maustua viileässä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Kääntele koipia muutaman kerran maustumisen aikana.


Lämmitä uuni 150 ºC. Kuumenna paistinpannu ja ruskista hanhenkoivet ensin nahkapuoli pannua vasten, sitten lihapuoli, niin että ne saavat kauniin värin. Broilerinkoivet voi paistaa miltä tahansa puolelta ensin. Nosta koivet uuninkestävään astiaan.

Jatka kypsennystä uunissa noin 2 tuntia. Koivet eivät saa olla toistensa päällä, ja nahkapuolen on oltava ylöspäin. Liha on kypsää, kun se tuntuu pistäessä pehmeältä ja siitä irtoava neste on kirkasta. Broilerinkoivet kypsyvät n. 40 minuutissa.

Tarjoile pippurisen perunamuusin, paistettujen Eldorado herkkusienten ja mustaherukkakastikkeen kera.

Mustaherukkakastike

Siivilöi hanhen paistamisesta irronnut liemi kattilaan. Jäähdytä. Kuori pinnalta paksu rasvakerros pois.

Keitä siivilöityä lientä kokoon, kunnes siitä on jäljellä noin puolet. Lisää joukkoon kerma ja mustaherukkahillo. Suurusta maissitärkkelyksellä pakkauksen ohjeen mukaisesti. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Vinkki: Tuore timjami antaa kastikkeeseen mukavan, metsäisen maun.

Pippurinen perunamuusi

Valmista perunamuusi pakkauksen ohjeen mukaan. Käytä nesteeksi Eldorado ruokakermaa, vettä, maitoa tai lihalientä tai niiden sekoitusta. Lisää valmiiseen muusin öljyä ja tuorejuustoa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Jaa sivu

Käyttäjien arvostelut

Kirjoittanut:
2 tuntia uunissa ei riitä mureaan lopputulokseen. Voisitte tehdä paremmat aikataulut!