Tuko Logistics

YSTÄVIEN KESKEN

9.2.2011

Aloita ystävänpäivän ruokailu lempeän trendikkäällä viikuna-juustosalaatilla. Kun happaman makea viikuna kohtaa suolaisen sinihomejuuston, nautitaan makujen sinfoniasta. Lisäksi salaatissa ihastuttavat tuore rucola ja paahdetut pähkinät. Ystävien illalliset jatkuvat merellisellä äyriäispadalla. Grillatut patongit ovat loistava pari tomaattiselle äyriäispadalle, jonka viimeistelevät välimeren makuiset kaprikset ja oliivit. Kuohkea ja mehevä sydänkakku on ystävien unelmaherkku. Ihana sydänkakku maistuu banaanilta, vadelmalta ja vaniljalta.

Viikuna-juustosalaatti
(4 hengelle alkuruokana tai kahdelle pääruokana)

salaatti

8 kpl Eldorado kuivattuja viikunoita
n. 1 dl Eldorado siideriä tai omenamehua
8 dl sekasalaattia, esim. rucolaa, puna- ja jäävuorisalaattia
1 pkt Eldorado sinihomejuustoa
1 dl Eldorado saksanpähkinöitä tai pähkinäsekoitusta paahdettuna ja kevyesti murskattuna

Kastike salaatille:
3/4 dl Eldorado oliiviöljyä
1 rkl Eldorado sitruunamehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl Eldorado sinappia
suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Paahda pähkinöitä kuivalla, kuumalla pannulla ilman öljyä muutama minuutti tai kunnes pähkinät saavat väriä. Sekoita välillä. Anna jäähtyä.
Puolita viikunat ja laita ne kattilaan siiderin kanssa. Kiehauta ja anna porista keskilämmöllä muutama minuutti tai kunnes viikunat ovat hieman pehmenneet. Tee salaattikastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Pese ja kuivaa salaatti.
Nosta se tarjoilukulhoon ja sekoita joukkoon kastike. Murustele päälle juusto. Nosta joukkoon valutetut viikunat ja paahdetut pähkinät. 

Vinkki: Halutessasi voit lisätä salaattiin paistettua Eldorado-pekonia ja puolitettuja Eldorado-pisaratomaatteja.

 

Merellinen äyriäispata ja grillattua patonkia
(4 hengelle pikkuruokana)
pata

2 salottisipulia
2-4 valkosipulikynttä
3 rkl Eldorado oliiviöljyä
2 prk Eldorado arrabiatta-pastakastiketta
3 rkl Eldorado varrellisia kapriksia
1 dl Eldorado valkosipulitäytteisiä oliiveja
1 pss Eldorado kuorittuja pakastekatkarapuja
2 prk Eldorado sinisimpukoita

Tarjoiluun: Eldorado esipaistettua patonkia grillattuna tai Eldorado valkosipulipatonkia pakasteesta

Kuori ja viipaloi sipulit. Kuullota niitä muutama minuutti öljyssä kattilassa. Lisää joukkoon pastakastike, kaprikset ja oliivit. Anna seoksen kiehahtaa. Lisää pataan sulatetut katkaravut ja valutetut simpukat. Anna padan lämmetä. Tarjoile patonkiviipaleiden kanssa.

Vinkki: Voit halutessasi lisätä pataan Eldorado paprikasäilykettä. Lisää ruokaisuutta annokseen saat tarjoilemalla sen riisin kera. Padan voi myös sekoittaa keitetyn pastan joukkoon.

 

Vadelmainen sydänkakku
(noin 6 palaa)
kakku

1 pkt Eldorado pakastevadelmia
1 Eldorado kakkupohja
2-3 Eldorado banaania
n. 1 rkl Eldorado sitruunamehua
3 dl kuohukermaa
n. 1 dl tomusokeria
1 prk Eldorado vaniljarahkaa

Koristeluun: Eldorado ranskanpastilleja

Mittaa kattilaan vadelmat ja pieni tilkka vettä. Anna niiden porista muutama minuutti keskilämmöllä. Siivilöi seos, säästä mehu kakun kostutusta varten.  Leikkaa kakkupohjat sydämen muotoisiksi. Kostuta kaksi pohjaa kevyesti vadelmamehulla.

Viipaloi banaanit ja pirskottele päälle sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Nosta palat kostutetuille kakkupohjille. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta tomusokerilla. Ota kaksi kolmasosaa vaahdosta erikseen koristelua varten. Sekoita loppuun vaniljarahka ja valutetut vadelmat. Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria. Levitä seos banaanien päälle. Nosta kakkupohjat päällekkäin. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Koristele ranskanpastilleilla.

Vinkki: Torttupohjasta jää ylimääräisiä paloja. Ne voi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Kakkupalat voi käyttää vaikkapa tiramisun tai pappilan hätävaran tekemiseen.

TAKAISIN ETUSIVULLE