SYYSILLALLINEN
9.9.2009
Näillä ohjeilla voit loihtia ihanan syysillallisen. Alkuruokana maistuu näin syksyllä ajankohtainen, pehmeän aromikas sienikeitto. Vastustamattoman maukas sipulirieska on loistava kumppani sienikeitolle. Pääruoaksi sopii hauskalla tavalla toteutettu suolapiilossa valmistettu lohi. Kalan lisukkeena voi tarjota herkullisia grillattuja kasviksia ja kylmää kermaviilikastiketta. Tunnelmallisen illallisen kruunaa raikas vadelmakookosunelma. Bon appetit!
Tiinan sienikeitto 4 hengelle
1 sipuli
1/2 litraa puhdistettuja suppilovahveroita tai muita lempisieniä
1 rkl Eldorado leivontamargariinia
2 rkl Eldorado vehnäjauhoja
8 dl kasvislientä
1 prk Eldorado ruokakermaa
(1/2 dl sherryä)
1 tl paprikajauhetta
suolaa, rouhittua mustapippuria
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota silppu sienten kanssa kattilassa voissa. Jatka paistamista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Lisää kattilaan vehnäjauhot ja jatka paistamista hetki. Kaada joukkoon kasvisliemi ja ruokakermaa. Mausta keitto paprikajauheella, suolalla ja pippurilla.
Halutessasi viimeistele keitto juuri ennen tarjoilua sherryllä. Ruoka sopii alku- tai iltapalaksi hyvän leivän kanssa.
Vinkki: Saosta keitto halutessasi maissitärkkelyksellä.
Raijan sipulirieska (2 isoa tai 12 pikkurieskaa)
2-3 hienonnettua valkosipulin kynttä
1 pss Eldorado sipulikuutioita (pakaste)
1/2 dl vettä
25 g (1/2 pkt) hiivaa
1 rkl Eldorado rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl siirappia
n. 4 dl Eldorado hiivaleipäjauhoja
3 dl perunasosetta (Eldorado perunamuusijauheesta)
1/2 dl Eldorado pellavansiemeniä
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori valkosipulit ja laita ne sipulien kanssa kulhoon. Soseuta ne sauvasekoittimella ja laita hetkeksi sivuun. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi kulhossa. Liuota hiiva veteen.
Lisää kaikki aineet kulhoon. Vaivaa taikina käsin, sähkövatkaimen taikinakoukuilla tai yleiskoneessa. Lisää tarvittaessa jauhoja. Kauli taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista uunin keskitasolla kypsäksi (n. 15 minuuttia).
Tarjoile rieska lämpimänä voin ja esimerkiksi sienikeiton kanssa.
Hennan kalaa suolapiilossa
grillattujen kasvisten ja kermaviilikastikkeen kera
Reilun kilon kokoinen perattu lohi (voi käyttää myös muuta mieluista kalaa)
2 rkl Eldorado sitruunamehua
valko- tai mustapippuria
1-2 ruukkua tilliä ja/tai persiljaa tai muita mieleisiä yrttejä
hienonnettuna
2,5 kg merisuolaa
3 Eldorado kananmunan valkuaista
Kermaviilikastike
2 dl Eldorado kermaviiliä
2 tl sokeria
1-2 rkl Eldorado sitruunamehua
2-3 rkl Eldorado kurkkusalaattia
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl tuoreita yrttejä esim. persiljaa ja ruohosipulia tai tilliä
Tarjoiluun: Eldorado grillattuja kasviksia (pakaste)
Lämmitä uuni 225 asteeseen. Huuhtele kala nopeasti kylmässä vedessä. Purista sitruunamehu kalan sisään. Mausta sisäosa rouhitulla pippurilla ja hienonnetuilla yrteillä. (Jos kala on kovin paksu, voi sisälle ripottaa hyvin kevyesti suolaa).
Huuhtele merisuola vedessä (esim. siivilässä). Lisää joukkoon kevyesti sekoitetut valkuaiset.
Levitä suureen uunivuokaan leivinpaperi ja paperin päälle n. 1/3 suolaseoksesta. Nosta kala suolan päälle ja levitä loput suolaseoksesta kalan pinnalle tiiviisti painellen. Paista uunissa 30 - 45 minuuttia riippuen kalan paksuudesta. Riko kovettunut suolakansi veitsen avulla.
Sekoita kaikki kermaviilikastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua kylmässä ennen tarjoilua.
Vinkki: Kalasta saa hieman erimakuisen kun käyttää mausteena erilaisia yrttejä tai valkosipulia.
Piritan vadelmakookosunelma
Pohja:
3 dl Eldorado marjamuromysliä
1 dl Eldorado kookoshiutaleita
75 g sulatettua voita
Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
100 g maitorahkaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl vaniljasokeria
n. 200 g Eldorado pakastevadelmia (tai kesällä tuoreita)
3/4 dl Eldorado ananastäysmehua
Koristeeksi: vadelmia ja kookoshiutaleita
Vuoraa irtopohjavuoan reunat ensin tuorekelmulla ja laita pohjalle vielä leivinpaperi. Aloita sitten herkun teko. Murskaa marjamuromysliä pienempirakeiseksi joko monitoimikoneella tai käsin käyttäen puista perunasurvinta tai muuta vastaavaa. Sekoita kookoshiutaleet ja mysli sulatetun voin joukkoon tasaisesti. Painele taikina leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle.
Tee täyte. Laita liivatteet likoamaan väljään, kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto, tuorejuusto, rahka, sokerit ja hunaja tasaiseksi massaksi. Soseuta vadelmat ja halutessasi siilaa siemenet pois vadelmapureesta. Sekoita rahka-juusto-kermamassaan. Lämmitä ananasmehu ja liuota liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana täyteseokseen ja sekoita huolella.
Kaada täyte pohjan päälle ja jätä hyytymään noin 4-5 tunniksi jääkaappiin.
Irrota kakku vadille vuuasta. Koristele pinta sokeroiduilla vadelmilla ja ripottele pinnalle vielä kookoshiutaleita.